Harrastuksia, kisoja ja kuulumisia!

Bablo

Noniin, pitkästä aikaa sain aikaiseksi kirjoitella meidän kuulumisia. Töiden lisäksi aika on vierähtänyt kivasti harrastuksissa koirien kanssa. Rally-tokon VOI ja MES -luokkiin valmisteleva kurssi on lähtenyt kivasti käyntiin, enemmän töitä taitaa vaatia ohjaajan totuttaminen oikealla puolella seuraavaan koiraan kuin itse koiran tekemiset! Kurssilla ollaan siis käyty läpi ylempien luokkien merkkejä ja suorituksia, tehty kokonaisia ja pätkiä radoista ja opeteltu tekemään liikkeitä oikealla puolella. Vaikeinta meille on ollut suuntien hahmottaminen ja puolen vaihdokset käännöksissä, mutta pikkuhiljaa aletaan niitäkin hiomaan. Kaiken kaikkiaan on jäänyt hyvät fiilikset treeneistä, Benji on ollut oikein tekeväinen ja omaan tyyliinsä innokas. Treeniseurana meillä on ollut chihuja, porokoira, kultainennoutaja ja borzoi - rotukirjo on siis ollut mahtava!

Benji, Ebba ja Darma Midogilla :)

Lisäksi kävimme Bablon ja Tarmon kanssa Huvihurtan koirauimalassa. Tarmon ensimmäinen kerta meni superhyvin, kun jättiläinen tajusi ensin homman jujun. Bablokin oli paljon itsevarmempi ilman Benjin seuraa, ja loikki veteen minkä kerkesi, ui rivakasti ja nouti damia kuin paraskin noutaja. Voi sitä ilon ja riemun määrää! Koirauinnit tulee jatkumaan meidän ohjelmistossa aina kun saadaan siskoni ja hänen Tarmonsa kanssa aikataulut kohtaamaan. 

Bablo ja Tarmo uimassa

Lisäksi eilen startattiin Benjin kanssa ensimmäisessä AVO-luokan rally-tokokokeessa Pieksämäellä. Pisteitä tuli 87, joten ensimmäinen hyväksytty tulos avoimesta luokasta on plakkarissa. Virheet meneekin jälleen ohjaajan piikkiin, liian lyhyt askel oli -10 pojoa ja pari kontrollivirhettä päälle. Ensi kokeessa sitten tarkempana :) Tuomarina kokeessa toimi Minna Hillebrand.

Frej ja Benji :)

Myös Frejn elämään kuuluu hyvää. Ajohommat on lähteneet käytiin, vaikkakin saattoi pieni venakko eksyä hirveäkin ajamaan... Kotona tämä kissanpoikanen nukkuu sängyssä ja on erittäin tyytyväinen elämäänsä :) Metsäretkillä ja lenkeillä ollaan viihdytty koko laumankin voimin, oi kunpa tämä syksy jatkuisi yhtä aurinkoisena! Kuulumisiin taas, kirjoittelen kunhan kirjoittamisen aihetta tulee :)

- Heidi ja koirat

Miirun tarina.

Miiru, mustavalkoinen maatiaiskissa tassutteli meidän elämään minun ollessa 5-vuotias. Miiru oli aina mukana meidän arjessa, se oli perheenjäsen ja oman arvonsa tunteva kissaherra. Miiru näki meidän kasvavan lapsista aikuisiksi, muuttavan pois kotoa. Se koulutti elämänsä aikana kahdeksan koiraa, joista vain yksi ja ensimmäinen oli sen tosiystävä. Ja josta se joutui luopumaan.

Miiru, joka lapsena joutui kestämään meidän pukuleikit, joka sai metsästää sydämensä kyllyydestä ja joka nautti kissanpäivistä. Kerran se jäi minkin loukkuun vangiksi, mutta löysin sen ja kannoin kotiin. Se vietti myös kesän minun luonani kaupungissa, oli mukana mummolareissuilla ja näki juhlat ja pyhät meidän perheen kanssa. Se oli kerran pitkän ajan poissa reissuillaan, mutta aina se löysi tiensä takaisin kotiin, meidän luokse. Miiru oli maailman rakkain kissa. Se oli aina siinä vieressä. Pienenä juttelin sille ja olin varma sen kertovan minulle asioita. Se nukkui vieressä sängyssä kuin ihmiset, pää tyynyllä ja peitto korvissa. Se makoili minun hartioilla samalla kun kävelin. Vanhoilla päivillään se jo kuolasi, maukui kovaan ääneen ja kuulokin jo petti. Viimeisenä vuotenaan se nukkui paljon. Mutta silti se oli aina siinä. Aina iloisena vastassa kun tulin kotiin. Monille se olisi ollut pelkkä kissa, mutta meille se oli enemmän. Perheenjäsen. 21 vuotta rakkautta.

Viimeisen kerran Miiru nukahti rauhallisesti elokuun viimeinen päivä, kotona, minun sylissäni. Turvassa. En muista milloin viimeksi olisin itkenyt näin paljon, vaikka tiedän, että Miiru sai pitkän ja hyvän elämän. Nuku rauhassa pieni ystävä.

"Katson hiljaa nukkuvaa, katson lohdun kantajaa."

Miiru 26.7.1996-31.8.2017