Eli tämän kertaisena kirjoituksen aiheena on tavoitteellisuus, onko sitä vai ei?
Koiran koulutuksesta puhuttaessa uskaltaisin väittää että jokaisella on jonkinlainen tavoite, mihin tekemisissään ja koiran kanssa harjoitellessaan pyrkii. Oli se sitten kilpaileminen ja kokeet, arjessa pärjääminen, perustottelevaisuus, yhdessä tekeminen tai temput ja leikit. Jokainen tavoite on ihan yhtä tärkeä, mutta mistä saada apua jos sitä tarvitsee?
Monilla paikkakunnilla on yhdistyksiä, seuroja, yksityisiä kouluttajia sekä rotujärjestöjen toimintaa, joiden kautta koulutuksia sekä kursseja on helpostikin saatavilla. Koulutuksia löytyy usein arkitottelevaisuuteen sekä kokeisiin tähtääville ja jo kisaaville. Myös monien yhdistysten jäsenet treenaavat omatoimisesti tietyn treeniporukan kanssa. Meidän yhdistyksellä vuosimaksut ovat todella pienet, joten koulutukset ja harrastaminen eivät hirveitä maksa, mutta jutellessani eri paikkakuntalaisten kanssa olen huomannut ettei näin todellakaan ole joka seuralla ja joka kaupungissa. Siksi omatoimiset ryhmät ilman seuran jäsenyyttäkin esimerkiksi lajeittain ovat yleistyneet paljon. Omatoimitreenaajat kysyvät eri paikoista alueita käyttöön ja välillä vuokraavat myös hallia tai kenttää esimerkiksi yhdistyksiltä. Joillain paikkakunnilla taas koiraharrastukset ovat joko hiipuneet tai koulutukset täyttyvät nopeastikin. Myös kaikkea mitä haluaisi treenata, ei välttämättä ole saatavilla. Tässä yksi syy, miksi parin muun seuramme jäsenen kanssa ilmoittauduimme rally-tokon VOI ja MES- koulutukseen naapurikaupunkiin.
Omana tavoitteenani on pitää koira aktiivisena, tekeminen iloisena ja kehittyä koirakkona eri lajeissa. Mutta vain niin kauan, kun on oikeasti kivaa. Toki tulee aikoja, jolloin tekisi mieli hakata päätä seinään ja lopettaa koko touhu siihen paikkaan, mutta jokaisesta epäonnistumisesta on lopulta seurannut jotain hyvääkin. Suurta onnea on hienot treenikaverit ja heidän neuvonsa, koulutukset ja kouluttajilta saadut vinkit sekä monet uudet lähestymis-ja opetustavat jotka sopivat samaankin ongelmaan sen ratkaisemiseksi. Usein uudet silmäparit voivatkin huomata jotain, mihin itse ei ole tullut kiinnittäneeksi huomiota. Benjin kanssa edistysaskelia on tapahtunut viimeisen vuoden sisällä huimasti, johon olen todella tyytyväinen. TOKO-, rally-toko- ja bh-kokeissa en uskonut meidän koskaan kisaavan, mutta toisin kävi. Bablo taas on jo luonteensa, aiemman sairastelunsa ja ihan yleisen olemuksensa puolesta ihan eri luokkaa, jolloin tavoitteet ovat Bablon ja Bablon keskittymiskyvyn mukaisia. Esimerkiksi meille on ollut suuri saavutus Bablon kanssa, että se seuraa viisi kokonaista askelta putkeen edistämättä, osaa rauhoittua erilaisissa häiriöissä ja noutaa noutokapulan vasta käskystä. Pieniä askelia, hauskoja harjoituksia ja kovasti kärsivällisyyttä on vaadittu, mutta kyllä se hyvältä tuntuu kun jotain on tehty myös oikein!
Tavoitteet tulisi aina asettaa realistisiksi, eikä ahnehtia liikaa kerralla ja liian nopeati. Ne tulisi asettaa myös yksilöllisiksi, sillä jokainen koirakko on erilainen, toiset oppivat noepammin kuin toiset. Ja koiraa pitäisi muistaa motivoida ja kannustaa haluttuun suuntaan, jotta oppiminen olisi hauskaa ja jotta opittu asia olisi myös mukava toistaa. Koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä ei varmaan koskaan voi korostaa liikaa, koska siitä ja halusta oppia uutta kaikki lähtee. Meidän tavoitteina on ainakin tällä hetkellä kehittyä lisää eri lajeissa ja kisata niin pitkään kun rahkeet riittää ja on kivaa. Ehkä vielä joku kaunis päivä Bablonkin kanssa jossain kokeissa käydään, kunhan se meidän oma juttu löydetään.
Kesäistä iloa treeneihin!
- Heidi ja koirat
